
Nämä klubiviinit tuovat tuulahduksia eteläisestä Australiasta.
Viinit on tuottanut suhteellisen tuore tekijä Australian viinimaailmassa, Zonte’s Footstep -niminen tuottaja. Hieman Adelaiden eteläpuolelle sijaitseva viinitilan tarina sai alkunsa kun pieni ystävien joukko päätti vuonna 1999 hankkia viinitarhoja ja istuttaa niille Viognieria, Sangiovesea ja muutamaa muuta mielenkiintoista rypälelajiketta. Vuonna 2003 valmistui tilalta ensimmäiset viinit. Viinitilan johdossa on tänä päivänä itseään viininviljelijäksi kutsuva Brad Rey. Hän ja tiiminsä tuottavat nykyään viinejä McLaren Valen, Langhorne Creekin, Fleurieun, Adelaide Hills’n ja Barossan viinialueilta. Osa rypäleistä tulee omilta tarhoilta ja sen lisäksi rypäleitä myös ostetaan pitkäaikaisilta sopimusviljelijöiltä. Brad Reyn ja tilan tavoitteena on tuoda kunkin alueen ja lajikkeen ominaispiirteitä esiin mahdollisimman tyylipuhtaasti.
Nyt tarjoamme tilattavaksi kolmen punaviinin tutustumispaketin eri lajikkeisiin ja viinialueisiin. Kaikki viinit ovat jo valmiita nautittavaksi, mutta kestävät varastointia useiden vuosien ajan.
Rajoitettu erä – tilaa nopeasti omasi!
Käytä jäsenyys hyväksi ja tilaa Zonte’s Footstepin maukas viinipaketti. Paketteja on saatavilla rajallinen määrä. Etkö ole vielä jäsen? Liity nyt!
Canto Sangiovese Lagrein 2019, Fleurieu (2 pulloa)
Hieman tuntemattomammalta alkuperäalueelta, Fleurieulta tuleva viini on valmistettu Sangiovese ja Lagrein -lajikkeista. Viinin tuoksu on miellyttävän vivahteikas ja kypsän marjainen. Siinä on kirsikkaa, hyvin kypsiä metsän punaisia marjoja, kuten karpaloa ja puolukkaa – myös reilua yrttisyyttä ja häivähdyksiä jopa rusinasta. Maku on keskitäyteläinen ja suutuntumaltaan hyvin ryhdikäs. Tuoksun aromien lisäksi viinissä on soraisia, paahteisia ja metsän aluskasvillisuuteen vivahtavia piirteitä. Reilu hapokkuus ja terhakkaat tanniinit tuovat kokonaisuuteen ryhtiä ja kantavat viiniä pitkään, hieman eläimelliseen ja nahkaiseen jälkivaikutelmaan.
Ruokasuositus
Selkeämakuiset pizzat ja pastat. Myös grillatun tai paistetun vaalean lihan seuraan
Violet Beauregard Malbec 2021 Langhorne Creek (2 pulloa)
Tämä viini on puolestaan valmistettu Langhorne Creekista poimituista Malbec-rypäleistä. Siinä on avoin ja erittäin herkullisen marjainen tuoksu. Aromeissa on mustikkaa, kirsikkaa, luumua ja kukkaisuutta. Maku on täyteläinen ja toistaa tuoksun vivahteet. Viinissä on lisäksi hyvin tuntuvaa luumua ja multaisuuttakin. Runsas suutuntuma saa ryhtiä tuntuvista, mutta pehmeistä tanniineista. Mehukas kokonaisuus jättää pitkään maistuvan, tuoksua myötäilevästi mustikkaisen, hieman suuta kuivattavan jälkivaikutelman.
Ruokasuositus
Yleisviini tummien liharuokien ja runsaiden kasvisruokien seuraan.
Chocolate Factory Shiraz 2019 (2 pulloa)
Paketin kolmas viini on valmistettu Shiraz-rypäleistä, jotka on kerätty McLaren Valen viinialueelta. Viinissä on tummasävytteisen marjainen tuoksu. Siinä on leveää tummaa kirsikkaa, mustaherukkaa, karhunvatukkaa ja makeaa mausteisuutta. Täyteläinen maku toistaa tuoksun aromit. Siinä on lisäksi kahvia, suklaata ja paahteisuutta. Varsin muheva suutuntuma ryhdittyy runsaiden, mutta pehmeiden tanniinien myötä. Viini jättää pitkän, muhevan multaisen ja kainosti pippurisen jälkivaikutelman.
Ruokasuositus
Hyvin monikäyttöinen viini tummien liharuokien ja riistan seuraan. Erityisen maistuvaa grillattujen lihojen kera.