
Tähän Italia-teemaiseen viinipakettiin klubi-isäntämme Antti Rinta-Huumo on valinnut kolme laadukasta viiniä sardinialaiselta perhetiltalta, jonka juuret ulottuvat kolmen sukupolven ja yli 80 vuoden taakse!
Argiolas on Sardinian johtava perheomisteinen viinitila ja sen historia on yhtä kuin perheen historia. Argiolaksen juuret ulottuvat yli kahdeksankymmenen vuoden taakse, kun Antonio Argiolas perusti tilan vuonna 1938. Tällä hetkellä tilan johdossa on perheen kolmas sukupolvi. Viinit tuotetaan veljesten Francon ja Giuseppen johdolla. Historian alusta asti viinitilan tavoitteena on ollut keskittyä tuottamaan laadukkaita viinejä Sardinian omista, paikallisista rypälelajikkeista kestävän kehityksen metodein.
Argiolas viljelee tarhoillaan 11 rypälelajiketta. Tällä kertaa tarjoamme klubiviinipaketissa kolmea tuottajan viiniä, kahta valkoista ja yhtä punaista. Valkoinen Merì -viini on valmistettu Sardinian viljellyimmästä lajikkeesta Vermentinosta ja Iselis Nasco puolestaan nimensä mukaisesti Nasco -lajikkeesta. Punainen Costera -viini on puolestaan kolmen lajikkeen sekoitus. Päälajikkeena siinä on saaren viljellyintä punaista rypälelajiketta Cannonau’ta, joka tunnetaan myös Garnacha ja Grenache -nimillä. Costera-viinissä Cannonau (90 %) saa seurakseen sekoitukseen Carignano- ja Bovale -lajikkeita.
Rajoitettu erä – tilaa nopeasti omasi!
Käytä jäsenyys hyväksi ja tilaa Argiolaksen viinipaketti. Paketteja on saatavilla rajallinen määrä. Etkö ole vielä jäsen? Liity nyt!
Argiolas Merì 2021, DOC Vermentino di Sardegna (2 pulloa)
Avoin ja hersyvän hedelmäinen, erittäin raikas tuoksu. Siinä on herukkaa, omenaa, karviaista ja sitrushedelmiä. Maku on kuiva ja toistaa tuoksun raikkaat vivahteet. Viinissä on erotettavissa myös yrttisyyttä ja mineraalisia sävyjä. Puhdaspiirteisen hedelmäinen maku saa ryhdin eloisasta hapokkuudesta, joka kannattelee viiniä kevyesti suuta supistavaan, mutta veden kielelle nostattavaan jälkivaikutelmaan.
Ruokasuositus
Monikäyttöinen viini selkeämakuisten kala- ja äyriäisruokien seuraan.
Terästankissa valmistettu viini on valmis juotavaksi ja se kannattaakin nauttia mahdollisimman nuorena.
Iselis Nasco 2020, DOC Nasco di Cagliari (2 pulloa)
Erittäin kypsä, lähes eksoottisia hedelmiä aromeiltaan muistuttava tuoksu. Siinä on mangoa, hunajamelonia, makeaa mausteisuutta ja leveän kukkaisia vivahteita. Kuiva, mutta täyteläisen hedelmäinen maku toistaa tarkasti tuoksun aromit. Viiniä sävyttävät lisäksi kermaiset, pähkinäiset ja hennon paahteiset aromit. Täyteläinen maku ryhdittyy leveän sitruksisen hapokkuuden ja tuoksunkin lupaaman mausteisuuden ansiosta. Viini jättää hieman suuta supistavan, aavistuksen kahvisenkin jälkivaikutelman.
Ruokasuositus
Runsaat punalihaiset kalaruoat. Myös selkeämakuinen vaalea liha paistettuna tai grillattuna.
Viini on valmista juotavaksi, mutta se kestää varastointia kyllä muutaman vuoden ajan. Osa viinistä on kypsynyt tammitynnyreissä, mikä antaa sille kypsytysominaisuuksia.
Costera 2020, DOC Cannonau di Sardegna (2 pulloa)
Kypsän marjainen, luonteikas, hapankirsikkaa, herukkaa, nahkaisuutta ja yrttisiä vivahteita muistuttava tuoksu. Keskitäyteläinen ja luonteikkaan aromikas maku toistaa tuoksun aromit. Viinissä on hyvin tuntuvaa yrttisyyttä, muhevaa maanläheisyyttä ja paahteisuutta. Hieman parfyyyminenkin kokonaisuus saa ryhdin hapankirsikkaisesta hapokkuudesta ja hieman suuta kuivattavasta tanniinisuudesta. Viini jättää luonteikkaan rustiikkisen jälkivaikutelman.
Ruokasuositus
Monikäyttöinen viini tummien, mielellään mediumkypsien liharuokien seuraan. Myös kovat, suolaiset juustot tai tuoreet valkohomejuustot.
Viini on valmista juotavaksi, mutta kehittyy suotuisasti muutaman vuoden varastoinnin myötä.